keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

La Fenicestä

Kävin lauantaina 14.7.2012 Savonlinnan Oopperajuhlilla katsomassa Kimmo Hakolan tilausoopperan, La Fenicen viimeisen esityksen. Olin kokemuksen jälkeen pitkään sanaton, enkä osannut sanoa siitä kenellekään kyselijälle mitään ennen seuraavaa aamua. Mielestäni kokonaisuus oli sekava, ja kokonaisteokseen (mukaanlukien siis lavastus, musiikki, teksti ja teatteri - mutta lähinnä teatteri ja teksti) oli ympätty liikaa, mutta ei tarpeeksi, että se olisi äärilleen viety, eli toimiva superfarssi. Juoni ei alun jälkeen juuri selvinnyt, ja teksti oli hyvin koukeroinen - ja musiikin ja esiintymisen koukerot eivät menneet tarpeeksi usein myötäkarvaa että viesti olisi mennyt perille.

Tämä sanottu, isot kuorokohtaukset olivat todella vaikuttavia, ja Fenicen palokohtaus yksi ikimuistoisempia hetkiä Olavinlinnassa ikinä (ajatella, että sekin lähinnä rajatun, odottavanoloisen musiikin ja valaistuksen kautta! ihanan yksinkertaista). Musiikki oli rikasta, mutta se oli usein jotenkin paniikinomaista, ja maanista. Silti minusta muun teoksen staffin (libretisti, lavastajan, sirkuskoreografin jne.) olisi pitänyt luottaa paremmin Hakolan scoreen - esityksestä jäi vähän sellainen maku, että kaiken sen muun sälän oli tarkoitus viedä huomiota pois musiikista ja juonesta. Ja niiden sirkuspellettien epätoivoinen Fenicenpelastusyritys vaikutti minun silmissäni Savonlinnan Oopperajuhlien pelastusyritykseltä ('Senza aqua!' = 'Ei ole rahaa!! Hahahaa!') - tosin ei siitä sen enempää, onhan tänä vuonna oopperajuhlilla peräti kolme uutta (tilaus)oopperaa, ja ensi vuonnakin tulossa yksi.

Eli viihdyttävän maaninen, muttei tarpeeksi maaninen, että teoksen voisi sanoa olleen mieletön, hulvaton kulttuuripoliittinen/ihmisluonteenkuvauksen farssi. Siitä jäätiin mielestäni muutaman pisteen päähän. Jos sama materiaali olisi levitetty tunnin pitemmälle esitykselle (tot. 3h), niin kokonaisuus olisi ehkä toiminut sulavammin. Nyt teoksessa oli hieman kiireen makua. Toisaalta, jos materiaali olisi paisunut vielä kiireisemmäksi ja kreisimmäksi, niin tuo 2h olisi voinut tuntua kuin juoksulta tuulikonetta vastaan, nauttien joka hektisestä hetkestä. Väliin mielestäni siis jäätiin.

Mutta, musiikki oli rehellistä.