Kävin lauantaina 14.7.2012 Savonlinnan Oopperajuhlilla katsomassa Kimmo Hakolan tilausoopperan, La Fenicen viimeisen esityksen. Olin kokemuksen jälkeen pitkään sanaton, enkä osannut sanoa siitä kenellekään kyselijälle mitään
ennen seuraavaa aamua. Mielestäni kokonaisuus oli sekava, ja
kokonaisteokseen (mukaanlukien siis lavastus, musiikki, teksti ja teatteri -
mutta lähinnä teatteri ja teksti) oli ympätty liikaa, mutta ei
tarpeeksi, että se olisi äärilleen viety, eli toimiva superfarssi. Juoni
ei alun jälkeen juuri selvinnyt, ja teksti oli hyvin koukeroinen - ja
musiikin ja esiintymisen koukerot eivät menneet tarpeeksi usein
myötäkarvaa että viesti olisi mennyt perille.
Tämä sanottu,
isot kuorokohtaukset olivat todella vaikuttavia, ja Fenicen palokohtaus
yksi ikimuistoisempia hetkiä Olavinlinnassa ikinä (ajatella, että sekin
lähinnä rajatun, odottavanoloisen musiikin ja valaistuksen kautta!
ihanan yksinkertaista). Musiikki oli rikasta, mutta se oli usein
jotenkin paniikinomaista, ja maanista. Silti minusta muun teoksen
staffin (libretisti, lavastajan, sirkuskoreografin jne.) olisi pitänyt luottaa
paremmin Hakolan scoreen - esityksestä jäi vähän sellainen maku, että
kaiken sen muun sälän oli tarkoitus viedä huomiota pois musiikista ja
juonesta. Ja niiden sirkuspellettien epätoivoinen Fenicenpelastusyritys
vaikutti minun silmissäni Savonlinnan Oopperajuhlien pelastusyritykseltä
('Senza aqua!' = 'Ei ole rahaa!! Hahahaa!') - tosin ei siitä sen
enempää, onhan tänä vuonna oopperajuhlilla peräti kolme uutta
(tilaus)oopperaa, ja ensi vuonnakin tulossa yksi.
Eli
viihdyttävän maaninen, muttei tarpeeksi maaninen, että teoksen voisi
sanoa olleen mieletön, hulvaton
kulttuuripoliittinen/ihmisluonteenkuvauksen farssi. Siitä jäätiin
mielestäni muutaman pisteen päähän. Jos sama materiaali olisi levitetty
tunnin pitemmälle esitykselle (tot. 3h), niin kokonaisuus olisi ehkä
toiminut sulavammin. Nyt teoksessa oli hieman kiireen makua. Toisaalta,
jos materiaali olisi paisunut vielä kiireisemmäksi ja kreisimmäksi, niin
tuo 2h olisi voinut tuntua kuin juoksulta tuulikonetta vastaan,
nauttien joka hektisestä hetkestä. Väliin mielestäni siis jäätiin.
Mutta, musiikki oli rehellistä.
