Helsingin Sanomien artikkelissa (2.11.20111) artikkelissa Jehovan todistajien tiedotusjohtaja Veikko Leinonen on kiinnostavalla linjalla puhuessaan siitä, että siviilipalveluksella tai sen kaltaisella palveluksella voisi olla jokin muu peruste kuin tällä hetkellä vallitseva maanpuolustusvelvollisuus. Jehovan todistajat ovat tunnetusti vapautettu myös siviilipalveluksesta, koska uskontokunta ei omantunnon syistä hyväksy asevelvollisuutta, jonka osa-alue myös siviilipalvelus on.
Siviilipalvelusmies on maanpuolustusvelvollisuuden suorittaja, tai merkitty pakoilija, jolle on määrätty korvaavaa toimintaa. Korvaavaa siis vain siinä mielessä, että suhteessa armeijanpituinen aika on elettävä ehdottoman auktoriteetin alaisena, mistään maanpuolustamisesta perinteisessä mielessä ei ole kyse. Vai onko?
Lapinjärven Siviilipalveluskeskuksessa koulutetaan asevelvollisia öljyntorjunnassa, ensiavussa, väkivallan ehkäisyssä, kansalaisaktiivisuudessa, palotorjunnassa ja pelastustyössä. Nämä, ja monet muut koulutusjaksolla sivutut aiheet, ovat tärkeitä yhteiskunnan turvallisuuden ja toimivuuden kannalta – miksei siis myös sotatilassa. Sivareita voisi tämän, joskin lyhyen ja laajakatseisen, koulutuksen perusteella pitää reserviläisinä siinä missä armeijassa palvelleitakin.
Sivareiden koulutus kestää kylläkin vain kuukauden, ja sitä seuraava työpalvelus harvoin hyödyntää koulutusjaksolla opittua tietoja ja taitoja suoraan, tai edes välillisesti. Ne ovat – kansalaisaktiivisuutta lukuun ottamatta – tarkoitettu kriisin varalle. Huomaa yhtymäkohta armeijan kanssa.
Mikä olisi Veikko Leinosen mainitsema ’muu peruste’ siviilipalveluksen suorittamiselle? Kutsun apuun edellä mainitsemaani käsitettä ’kansalaisaktiivisuus’. Asevelvollisuuskoneisto kaipaa uudistusta, koska uhkakuvat ovat muuttuneet. Ajan tasalla on pysyttävä ikävien diplomaattisten väärinkäsityksienkin estämiseksi tulevaisuudessa. Pitäisikö kyseisestä jokaista täysi-ikäistä Suomalaista miestä koskevasta velvollisuudesta luopua kokonaan? Mielestäni ei. Se tulisi jopa laajentaa koskemaan koko populaatiota, mutta hyvin eri periaatteella ja erimuotoisena.
Peruskoulutus ja sitä seuraava mahdollinen korkeamman tason, ammattiin suuntautuva koulutus kasvattavat ihmistä yhteiskunnan toimijaksi, mutta yhä kaventuvammalla kentällä; alakoulun laajasta asiaskaalasta ammatillisen koulutuksen terävään erikoistumisen kärkeen. Jotta yhteiskunnassa vaikuttajan mieli ei näin ahtautuisi kapeaksi putkeksi, ehdotan asevelvollisuuden muuttamista yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi.
Tämä pitäisi sisällään:
- yhteiskunnallisen vaikuttamisen (poliittinen aktiivisuus, konfliktit)
-turvaamisen (ensiapu, palo ja pelastus sekä ympäristöongelmien torjunta ja ehkäisy)
-sosiaalisia aspekteja (väkivalta- ja päihdeongelmat, tietoisuus, interaktio), sekä
-terveyteen liittyvää tietoutta (urheilu, liikunta ja esim. Suomen puolustusvoimien liputtama fyysinen kunto) – vain muutamia ehdotuksia mainitakseni.
Kansalaisvelvollisuus suoritettaisiin jaksoittain, tasaisesti levitettynä 18–30 ikävuosien välille (vrt. Sveitsin armeijamalli).
En puhunut aseellisesta puolustuksesta, koska en itse pidä sitä rakentavana. Mutta jos sille on tarvetta, sen tulee olla vain yksi osa tätä uutta systeemiä, ei sen suurimpana voimana kuten nyt.
